— Pahaksi onneksi ei ihminen ole miljoonamies koko elinaikaansa, niin kuin on paroni, Ranskan pääri tai akatemian jäsen. Todistuksena siitä ovat miljoonamiehet Franck ja Poulmann Frankfurtissa, jotka ovat tehneet vararikon.
— Todellako? sanoi Danglars kalveten.
— Sain siitä juuri tänä iltana tiedon postitse. Minulla oli noin miljoona sijoitettuna heidän liikkeeseensä, mutta kun sain ajoissa varoituksen, vaadin noin kuukausi sitten heiltä rahani takaisin.
— Hyvä Jumala, sanoi Danglars. — He ovat äskettäin saaneet minulta kaksisataatuhatta frangia.
— Nythän olette saanut varoituksen. Heidän nimikirjoituksensa vastaa viittä prosenttia.
— Mutta varoitus tulee liian myöhään, sanoi Danglars, — olen lunastanut heidän vekseleitään.
— Vai niin! sanoi Monte-Cristo. — Nyt on siis edellisiin tullut lisää kaksisataatuhatta…
— Hiljaa! sanoi Danglars. — Älkää puhuko niistä asioista … älkää ainakaan nuoren Cavalcantin kuullen, lisäsi pankkiiri kuiskaten ja katsoen nuoreen mieheen päin.
Morcerf oli jättänyt kreivin lähestyäkseen äitiään, ja Danglars meni tervehtimään nuorempaa Cavalcantia. Monte-Cristo jäi hetkiseksi yksin.
Kuumuus alkoi jo käydä tukahduttavaksi.