— Mitä tarkoitatte? kysyi kuninkaallinen prokuraattori kauhistuneena.
— Tarkoitan, että teitä kohdanneen onnettomuuden takana on ehkä toinen vielä tätä suurempi.
— Hyvä Jumala, sanoi Villefort pannen kätensä ristiin, — mitä vielä aiotte minulle ilmaista?
— Olemmehan aivan kahden, ystäväni?
— Olemme, aivan kahden. Mutta mitä tämä varovaisuus merkitsee?
— Sitä, että minun täytyy tehdä teille kamala tunnustus, sanoi tohtori. — Istukaamme.
Villefort pikemmin putosi kuin istahti eräälle penkille. Tohtori seisoi hänen edessään ja laski kätensä hänen olalleen. Morrel piteli toisella kädellään jääkylmää otsaansa ja hillitsi toisella sydäntään, ettei sen sykintä kuuluisi.
— Puhukaa, tohtori, minä kuuntelen, sanoi Villefort. — Iskekää, olen kaiken valmistunut.
— Rouva Saint-Méran oli kyllä jo iäkäs, mutta hän oli erinomaisen terve.
Morrel hengähti ensi kerran syvään kymmenen minuutin aikana.