— Jääkää!
Paronitar katsoi häneen kummastuneena.
Monte-Cristo ei ollut huomaavinaan tätä pientä kohtausta.
Albert astui sisään, hän oli hyvin kaunis ja hyvin iloinen. Hän tervehti paronitarta sulavasti, Danglars'ia tuttavallisesti ja Monte-Cristoa sydämellisesti. Sitten hän kääntyi paronittaren puoleen sanoen:
— Sallitteko minun kysyä, kuinka neiti Danglars voi?
— Hyvin, vastasi Danglars nopeasti. — Hän on pienessä salongissaan soittelemassa ja laulamassa herra Cavalcantin seurassa.
Albert pysytteli tyynenä ja välinpitämättömänä. Ehkä hän tunsi hienoista halveksumista, mutta hän hillitsi mielensä huomatessaan Monte-Criston katsovan häneen terävästi.
— Herra Cavalcantilla on hyvin kaunis tenoriääni ja neiti Eugéniella kaunis sopraano, sanoi hän, — ja sitä paitsi hän soittaa pianoa mestarillisesti. Siitä mahtaa syntyä kaunis konsertti.
— He sopivat toden totta erinomaisen hyvin yhteen, sanoi Danglars.
Albert ei ollut huomaavinaan tätä vihjettä, vaikka se oli niin selvän selvä, että paronitar punastui.