— Ollos tervetullut, ystävä, joka saavut herrani ja valtiaani seurassa, sanoi nuori tyttö kirkkaalla Toscanan murteella korostaen puhettaan roomalaiseen tapaan, mikä tekee Danten kielen yhtä sointuvaksi kuin Homeroksen kreikankin. — Ali, kahvia ja piiput!
Ja Haydée viittasi Albertia lähestymään, Alin poistuessa täyttämään nuoren valtiattarensa määräyksiä.
Monte-Cristo osoitti Albertille kahta telttatuolia. He ottivat kumpikin tuolinsa ja nostivat ne lähelle matalaa pöytää, jolla oli nargile sekä tuoreita kukkia, piirustuksia ja nuottivihkoja.
Ali toi kahvia ja piiput. Baptistin ei saanut koskaan tulla tähän huoneiston osaan.
Albert hylkäsi nubialaisen hänelle tarjoaman piipun.
— Ottakaa, ottakaa, sanoi Monte-Cristo. — Haydée on melkein yhtä sivistynyt kuin pariisittaretkin, hän ei pidä havannoista, sillä niissä on paha lemu, mutta itämainen tupakka tuoksuu hyvältä.
Ali poistui.
Kahvi oli kaadettu kuppeihin. Albertia varten oli tuotu myös sokeriastia. Monte-Cristo ja Haydée puolestaan joivat tätä arabialaista juomaa arabialaisten tavoin, ilman sokeria.
Haydée ojensi kätensä ja tarttui punertavilla, kapeilla sormillaan japanilaiseen kuppiin ja vei sen huulilleen viattomalla nautinnolla, aivan kuin lapsi, joka syö ja juo sellaista, mikä sille on mieluista.
Samaan aikaan toivat kamarineidot kaksi tarjotinta, joilla oli jäätelöä ja mehuvesiä.