— Olen kyllä ystävänne, sanoi Beauchamp, — mutta kun puhutte noin, voin sen unohtaa… Mutta älkäämme kiivastuko, älkäämme ainakaan vielä… Olette rauhaton, ärtynyt, loukkaantunut… Kuka on tuo sukulainen, jonka nimi on Fernand?
— Isäni, sanoi Albert, — ei kukaan muu. Fernand Mondego, kreivi Morcerf, vanha sotilas, joka on ottanut osaa kahteenkymmeneen taisteluun ja jonka kunniakkaiden arpien peitoksi nyt tahdotaan heittää katuojan lokaa.
— Isännekö? sanoi Beauchamp. — Se muuttaa asian. Ymmärrän suuttumuksenne erinomaisen hyvin, rakas Albert… Lukekaamme kirjoitus uudelleen.
Hän luki uutisen ja korosti jokaista sanaa.
— Mutta mistä olette näkevinänne, että kirjoituksessa mainittu Fernand on isänne? kysyi Beauchamp.
— En mistään, sen kyllä tiedän, mutta muut näkevät sen kyllä. Juuri siksi tahdonkin saada tämän uutisen peruutetuksi.
Kuullessaan sanan tahdon katsahti Beauchamp Morcerfiin, loi sitten silmänsä jälleen alas ja näytti miettivän.
— Peruutattehan uutisen? kysyi Morcerf, ja hänen suuttumuksensa kasvoi kasvamistaan, vaikkakin hän vielä hillitsi sitä.
— Peruutan kyllä, sanoi Beauchamp.
— Hyvä on! sanoi Albert.