— Sire, sire, sopersi ministeri, — armoa…!
— Astukaa lähemmäksi, herra Villefort, sanoi kuningas viitaten nuorelle miehelle, joka liikkumattomana seisoi syrjässä ja seurasi tätä keskustelua, josta valtakunnan kohtalo näytti riippuvan, — astukaa lähemmäksi ja sanokaa tälle herralle, että edeltäpäin saattoi tietää kaiken sen, mitä hän ei tietänyt.
— Sire, olihan aivan mahdotonta tietää, mitä aikeita tällä miehellä oli, sillä hän salasi ne koko maailmalta.
— Aivan mahdotonta! Käytätte todellakin suuria sanoja. Valitettavasti on olemassa erilaisia suuria sanoja niin kuin miehiäkin, olen molempia punninnut. Onko ministerin, jolla on käytettävänään hallinto, virastot, poliisipalvelijat, urkkijat, vakoilijat ja puolitoista miljoonaa valtion varoja, mahdotonta tietää, mitä tapahtuu kolmenkymmenen peninkulman päässä Ranskan rajalta! Katsokaahan tätä virkamiestä, hän tiesi enemmän kuin koko teidän poliisilaitoksenne ja olisi pelastanut kruununi, jos hänellä olisi ollut oikeus käyttää lennätintä niin kuin teillä.
Poliisiministerin vihamielinen katse kääntyi Villefort'iin, joka kumarsi vaatimattomana kuin voittaja ainakin.
— En sano tätä teille, Blacas, sillä vaikka ette olekaan mitään saanut ilmi, niin olette selväjärkisenä kuitenkin pitänyt epäilyksestänne kiinni. Joku muu kuin te olisi ehkä pitänyt herra Villefort'in ilmiantoa vähäpätöisenä tai pitänyt sitä voitonhimoisen onnenonkijan keksimänä.
Nämä sanat viittasivat siihen, mitä poliisiministeri oli vähän aikaisemmin puhunut.
Villefort ymmärsi kuninkaan viittauksen. Joku toinen olisi ylistyksestä huumaantunut, mutta hän pelkäsi saavansa poliisiministeristä verivihollisen, vaikka tämä olikin auttamattomasti menettänyt asemansa. Ministeri, joka ei valtansa päivinä ollut voinut aavistaa Napoleonin salaisuuksia, voi sortumisensa hetkenä päästä selville Villefort'in salaisuuksista. Hänen ei sitä varten tarvinnut tehdä muuta kuin kuulustella Dantèsia. Hän ryhtyi siis auttamaan ministeriä sen sijaan, että olisi painanut häntä alas.
— Sire, sanoi Villefort, — se, mitä Teidän Majesteettinne pitää minun valppautenani, johtuu ainoastaan sattumasta. Olen käyttänyt sattumaa siten kuin velvollisuuteni oli nöyränä alamaisena, siinä kaikki. Älkää antako, sire, minulle suurempaa arvoa kuin olen ansainnut, ettei Teidän Majesteettinne tarvitsisi muuttaa aikaisempaa käsitystänne minusta.
Kaunopuheisella katseella poliisiministeri kiitti nuorta miestä, ja Villefort huomasi onnistuneensa aikeessaan; hän oli menettämättä mitään kuninkaan kiitollisuudesta saanut luotettavan ystävän, johon hän vaaran hetkellä saattoi turvata.