— Katselin teitä koko tuon taisteluhaasteen ajan, mietin tämän yön järkähtämättömyyttänne, ja olin varma siitä, että oikeus oli teidän puolellanne, muussa tapauksessa ei enää laisinkaan voi luottaa kasvojen ilmeisiin.
— Mutta, Morrel, onhan Albert ystävänne.
— Hän on vain tuttavani, herra kreivi.
— Näittehän hänet samana päivänä ensi kertaa kuin minutkin.
— Se on totta. Teidän täytyi siitä minulle huomauttaa, ennen kuin sen muistin.
— Kiitos, Morrel.
Sitten hän löi kelloon ja sanoi Alille, joka heti tuli huoneeseen:
— Toimita tämä notaarilleni, Ali. Se on testamenttini, Morrel.
Kuoltuani menkää ottamaan selkoa sen sisällyksestä.
— Mitä, huudahti Morrel, — kuoltuanne?
— Onhan kaikki otettava varteen, ystäväni. Mutta mitä teitte eilen minusta erottuanne?