— Hyvä on, sanoi nuori mies, — muistan kyllä teitä, niin kuin itsekkäät lapset muistavat vanhempiaan tarvitessaan heitä. Jos tarvitsen teitä, ja se hetki ehkä tulee, käännyn teidän puoleenne, kreivi.
— Hyvä, vetoan sanaanne. Hyvästi siis.
— Näkemiin.
He olivat saapuneet Champs-Elysées'n varrella olevan talon edustalle.
Monte-Cristo avasi vaunujen oven. Morrel hyppäsi kadulle. Bertuccio
odotti portailla. Morrel katosi Marigny-kadulle päin, ja kreivi riensi
Bertuccion luo.
— No? kysyi hän.
— Hän lähtee kotoaan pois, vastasi taloudenhoitaja.
— Entä hänen poikansa?
— Florentin, vicomten kamaripalvelija, arvelee, että hän lähtee myös.
— Tulkaa.
Monte-Cristo vei Bertuccion työhuoneeseensa, kirjoitti kirjeen, jonka olemme nähneet, ja antoi sen taloudenhoitajalle.