Piiska läimähti, ja hevoset syöksyivät eteenpäin. Viittä minuuttia myöhemmin ne pysähtyivät kreivin asunnon eteen.
Herra Morcerf avasi itse vaunujen oven ja hyppäsi maahan, kun vaunut olivat vielä miltei liikkeessä, soitti kelloa ja katosi avoimesta portista palvelijan seurassa.
Hetkeä myöhemmin Baptistin ilmoitti Monte-Cristolle kreivi Morcerfin, ja viedessään Haydéen pois Monte-Cristo käski johdattaa kreivin salonkiin.
Kenraali mitteli jo kolmatta kertaa salonkia päästä päähän, kun hän kääntyessään näki Monte-Criston seisovan kynnyksellä.
— Herra Morcerf todellakin! sanoi Monte-Cristo rauhallisesti. —
Luulin kuulleeni väärin.
— Niin, minä tässä olen, sanoi kreivi, ja hänen huulensa puristautuivat niin lujasti yhteen, että hänen oli vaikea puhua selvästi.
— Minulla ei siis ole muuta jäljellä kuin kysyä syytä siihen, miksi kreivi Morcerf näin varhain tulee luokseni, sanoi Monte-Cristo.
— Onko teillä tänä aamuna ollut kaksintaistelu poikani kanssa? kysyi kenraali.
— Tiedättekö sen? vastasi kreivi.
— Ja tiesin senkin, että pojallani oli täysi syy taistella kanssanne ja tehdä kaikki voitavansa surmatakseen teidät.