Nopeasti kuin salama hän nosti tytön syliinsä ja vei hänet tuoliin istumaan.
Valentine avasi silmänsä.
— Kylläpä minä olen kömpelö, sanoi hän kuumeisen kiihkeästi, — enhän osaa enää oikein kävelläkään; unohdan, että kolme askelmaa oli vielä jäljellä!
— Loukkasitteko itsenne? huudahti Morrel. — Hyvä Jumala, hyvä Jumala!
Valentine katsoi ympärilleen, hän näki kamalan kauhun kuvastuvan
Noirtier'n silmissä.
— Rauhoitu, isoisä, sanoi hän koettaen hymyillä, — ei se ole mitään, ei se ole mitään … päätäni vain pyörrytti, ei muuta.
— Joko teitä taas pyörrytti, sanoi Morrel pannen kätensä ristiin. —
Minä pyydän, rukoilen, olkaa varuillanne.
— Ei se ole mitään, sanoi Valentine, — ei se ole mitään, johan sanoin, että se on mennyt ohi eikä ollut mitään. Antakaa minun nyt kertoa teille uutisia: viikon päästä Eugénie menee naimisiin, ja kolmen päivän päästä on suuret juhlat, jonkinmoiset kihlajaiset. Meidät on kaikki kutsuttu sinne, isäni, rouva Villefort ja minä … ainakin minä niin ymmärsin.
— Milloinkahan meidän aikamme on huolehtia sellaisesta? Oi, Valentine, kun teillä on niin suuri vaikutusvalta isoisäänne, niin saattakaa hänet sanomaan: kohta!
— Turvaudutte siis minuun, sanoi Valentine, — jouduttaaksenne asiaa ja muistuttaaksenne isoisää?