Tänä hetkenä sattui lääkärin katse kohtaamaan Noirtier'n katseen. Siitä välkkyi niin tavaton ilo, niin rikas ja hedelmällinen ajatus, että tohtori kerrassaan hämmästyi.
Hän laski Valentinen nojatuoliin — tytön huulet olivat niin kalpeat, että ne tuskin erottuivat kasvoista — ja katseli Noirtier'ta, joka oli tarkkaan seurannut lääkärin jokaista liikettä.
— Olkaa hyvä ja kutsukaa tänne neiti Valentinen kamarineiti, sanoi
Avrigny Villefort'ille.
Villefort irroitti kätensä tyttärensä päästä, jota hän oli kannatellut, ja lähti itse etsimään kamarineitiä.
Heti kun Villefort oli sulkenut oven, Avrigny lähestyi Noirtier'ta.
— Teillä on kai jotakin sanottavaa minulle? kysyi hän.
Vanhus räpytti silmiään. Muistammehan, että se oli hänen tapansa ilmaista halunsa puhua.
— Minulleko yksin?
— Niin.
— Hyvä on, jään luoksenne.