Kreivin sydäntä vihlaisi tämä huudahdus. Hän astui vielä askelen lähemmäksi ja löi Morrelia olalle sanoen:
— Siinähän olette, ystävä! Etsin teitä!
Monte-Cristo odotti hänen kiivastuvan ja alkavan moittia, mutta erehtyi. Morrel kääntyi häneen ja sanoi näköjään tyynesti:
— Niin kuin näette, minä rukoilin.
Kreivi katsoi tarkkaavasti Morrelia kiireestä kantapäähän.
— Saatanko teidät Pariisiin? kysyi hän.
— Ei kiitos.
— Mitä siis haluatte?
— Antakaa minun rukoilla.
Vastustelematta kreivi loittoni toiseen paikkaan, josta saattoi pitää silmällä Morrelin pienintäkin liikettä. Lopulta tämä nousi, puhdisti kivestä likaantuneet polvensa ja läksi astelemaan Pariisia kohden kääntämättä kertaakaan päätään.