Mercedes oli muutamassa päivässä paljon muuttunut. Hän ei rikkautensa päivinä ollut koskaan esiintynyt prameilevalla loistolla, joka painaa ihmisiin sellaisen leiman, ettei heitä tunnekaan enää samoiksi, kun he ottavat ylleen yksinkertaisen puvun. Hän ei myöskään ollut joutunut niin suureen köyhyyteen, että hänen olisi täytynyt ottaa ylleen puutteen viitta; ei, mutta Mercedes oli muuttunut sen vuoksi, etteivät hänen silmänsä enää loistaneet, suunsa ei hymyillyt, hän oli tullut araksi, eikä hänen kieleltään enää sinkoillut älykkäitä sukkeluuksia.
Mercedes oli jättänyt entisen ympäristönsä ja valinnut itselleen uuden, mutta ei osannut kotiutua. Hän oli ikään kuin tullut kirkkaasti valaistusta salongista pimeään. Ei kuningatarkaan joutuessaan palatsistaan halpaan majaan tunne olevansa kotonaan kantaessaan kivivateja pöytään tai mennessään halvalle vuoteelle nukkumaan.
Kaunis katalonialainen, ylhäinen kreivitär oli menettänyt ylpeän katseensa ja hurmaavan hymynsä, sillä hän ei nähnyt ympäristössään mitään silmälle mieluista. Huonetta verhosivat harmaat seinäpaperit, jotka isäntä oli valinnut, koska ne parhaiten kestivät lian; lattialla ei ollut mattoja, huonekalut olivat sellaisia, että ne ehdottomasti vetivät huomion puoleensa valheellisen prameutensa vuoksi. Ne loukkasivat sellaisen ihmisen silmää, joka oli tottunut elämään sopusointuisessa ympäristössä.
Rouva Morcerf oli elänyt täällä siitä asti, kun hän lähti kodistaan. Hänen päätään huimasi tämä ainainen hiljaisuus, niin kuin matkustajan päätä huimaa syvänteen reunalla. Huomatessaan Albertin tavan takaa katsovan salaa häneen nähdäkseen, millä mielellä hän oli, hän pakotti huulilleen hymyn, joka ei yltänyt silmiin asti, vaan muistutti vain kajastusta, valoa, joka ei lämmitä.
Albert puolestaan oli huolissaan, kiusaantunut, sillä hänenkin oli vaikea mukautua uuteen asemaansa. Hän tahtoi mennä kävelemään ilman hansikkaita, mutta huomasi kätensä liian valkeiksi; hän tahtoi käydä jalkaisin kaupungilla, mutta huomasi kiiltonahkaiset kenkänsä liian hienoiksi.
Mutta nämä molemmat jalot ja älykkäät olennot, jotka äidin- ja pojanrakkaus erottamattomasti oli toisiinsa liittänyt, olivat oppineet ymmärtämään toisiaan sanaakaan sanomatta, ja hyvien ystävien tavoin he eivät salanneet toisiltaan mitään sellaista, mistä jokapäiväinen elämä riippuu.
Albert olisi rohkeasti voinut sanoa äidilleen:
— Äiti, nyt meillä ei ole enää rahaa.
Mercedes ei koskaan ollut tuntenut puutetta sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli kyllä joskus nuoruudessaan puhunut köyhyydestä, mutta se ei ollut samaa. Catalansissa Mercedes oli yhtä ja toista vailla, mutta hän ei kärsinyt mitään puutetta. Kun verkot olivat hyvässä kunnossa, sai kaloja; kun myi kaloja, niin voi pitää verkot hyvässä kunnossa.
Kun hänellä sitä paitsi ei ollut ystäviä, vaan ainoastaan rakkautensa, jolla ei ollut mitään yhteistä hänen jokapäiväisen toimeentulonsa kanssa, ei hänen tarvinnut ajatella muuta kuin omaa toimeentuloaan. Hän oli kyllä silloin jakanut auliisti siitä vähästä mitä hänellä oli, mutta nyt hänen oli pidettävä huolta kahdesta, eikä hänellä ollut mitään sitä varten.