— Isäni … tahdon tietää, kuka isäni on…, intti nuori mies. — Tahdon sen tietää, vaikka surma minut perisi. Mitä minä välitän häväistyksestä, hyvästä nimestä, maineesta … reklaamista … niin kuin Beauchamp sanoo. Hienon maailman ihmiset menettäkööt minun puolestani häväistysjutussa korvaamattomia arvoja, vaikka heillä onkin rikkautensa ja vaakunakilpensä… Kuka siis on isäni?
— Olen tullut sitä sinulle ilmoittamaan.
— Ah, huudahti Benedetto silmät ilosta kiiluen.
Samassa aukeni ovi ja vartija sanoi kääntyen Bertuccion puoleen:
— Anteeksi, hyvä herra, mutta tutkintotuomari odottaa vangittua.
— Se on viimeinen kuulustelu, sanoi Andrea arvokkaasti taloudenhoitajalle. — Hitto periköön tuon häiritsijän.
— Minä palaan huomenna, sanoi Bertuccio.
— Hyvä on! sanoi Andrea. — Herrat vartijat, olen käytettävissänne… Hyvä herra, jättäkäähän kymmenkunta kultarahaa vankilankonttoriin, että saan hankituksi tänne kaikkea, mitä tarvitsen.
— Hyvä on, sanoi Bertuccio.
Andrea ojensi hänelle kätensä, mutta Bertuccio piti omansa taskussaan ja kilisteli kultarahoja.