Villefort lähestyi häntä.

— Muistakaa, sanoi hän, — ellei rangaistus ole pantu täytäntöön palatessani, annan minä itse teidät ilmi ja vangitsen teidät.

Rouva Villefort kuunteli hänen sanojaan läähättäen, murtuneena, menehtyneenä. Vain hänen silmissään oli enää eloa, ja niissä välkkyi pelottava tuli.

— Kuuletteko, sanoi Villefort, — menen istuntosaliin hankkimaan kuolemantuomion murhaajalle… Jos palatessani olette elossa, saatte ensi yönne nukkua Conciergerie-vankilassa.

Rouva Villefort huokasi syvään, hänen hermonsa laukesivat, ja hän vaipui hervottomana lattialle.

Kuninkaallinen prokuraattori näytti tuntevan jonkinmoista sääliä häntä kohtaan ja loi häneen hellemmän katseen, kumarsi hiukan ja sanoi hitaasti:

— Hyvästi, hyvästi!

Tämä sana putosi aivan kuin kuolinisku rouva Villefort'in päälle. Hän pyörtyi.

Kuninkaallinen prokuraattori lähti ja telkesi poistuessaan oven.

109. Tuomioistuin