— No? kysyi kreivi arabiankielellä, — olitko vanhuksen luona?
Ali nyökkäsi.
— Ja levitit kirjeen hänen eteensä, niin kuin olin käskenyt?
— Levitin, ilmaisi orja jälleen nöyrästi.
— Ja mitä hän sanoi, tai oikeammin, mitä hän teki?
Ali matki älykkäillä kasvoillaan vanhuksen ilmeitä ja sulki silmänsä, niin kuin Noirtier teki vastatessaan myöntävästi.
— Hyvä on, hän suostuu, totesi Monte-Cristo. — Lähtekäämme!
Hän oli tuskin ennättänyt nämä sanat lausua, kun vaunut jo läksivät liikkeelle ja hevoset lennättivät ilmaan tomupilven. Maximilien asettui vaunujen nurkkaan virkkamatta sanaakaan.
Näin kului puoli tuntia. Äkkiä vaunut pysähtyivät; kreivi oli vetänyt silkkinuorasta, joka oli sidottu Alin sormeen.
Nubialainen astui maahan ja avasi vaunujen oven.