— Oh, sanoi Danglars itsekseen, — emme palaakaan kaupunkiin, oikeuslaitos ei siis ole minua vanginnut. Hyvä Jumala, jos he ovatkin…
Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, kun hän muisti jännittävät kertomukset roomalaisista rosvoista, joita ei Pariisissa uskottu. Albert de Morcerf oli kertonut niistä rouva Danglars'ille ja Eugénielle siihen aikaan, kun hänestä piti tulla edellisen vävy ja jälkimmäisen aviomies.
— He ovat rosvoja! ajatteli hän.
Äkkiä vaunut vierivät pitkin maata, joka oli kovempaa kuin maantie.
Danglars vilkaisi kummallekin puolelle ja näki omituisia rakennuksia.
Morcerfin kertomuksen yksityiskohdat tulivat hänen mieleensä ja hän
huomasi olevansa Via Appialla.
Vaunujen vasemmalla puolella näkyi laaksossa ympyriäinen kolo:
Caracallan sirkus.
Oikeanpuoleisen oven vieressä ratsastavan miehen määräyksestä vaunut pysähtyivät.
Samassa aukeni vasemmanpuoleinen ovi:
— Scendi! lausui käskevä ääni.
Danglars astui heti ulos. Hän ei vielä puhunut italiankieltä, mutta hän ymmärsi jo sitä.
Kamalan pelon vallassa hän katseli ympärilleen ja näki neljä miestä, lukuun ottamatta ajajaa.