— En, mutta Jumala on antanut ihmiselle ymmärryksen, jotta hän voi auttaa puutteellisia aistejaan; minä hankin itselleni valoa.
— Mitenkä?
— Minulle tuodusta lihasta erotan rasvan, sulatan sen ja saan siitä sakeata öljyä. Katsokaahan, tässä on minun lamppuni.
Ja apotti näytti Dantèsille eräänlaatuista lamppua. Se muistutti niitä, joita käytetään ilotulituksissa.
— Tässä on kaksi palanutta piikiveä ja palttinaa.
— Mutta tulitikut?
— Valitin saaneeni ihottuman ja pyysin sitä varten rikkiä, jota sainkin.
Dantès laski esineet kädestään pöydälle ja ajatellessaan moista kestävyyttä ja sielunlujuutta painoi päänsä kumaraan.
— Tässä ei ole kaikki, sanoi Faria, — sillä kaikkia aarteitaan ei saa panna samaan kätköön; sulkekaamme tämä.
He panivat laatan paikoilleen; apotti sirotti hiukan tuhkaa sen päälle, tasoitti sen jalallaan peittääkseen siten kaikki laatan irroittamisen jäljet, meni vuoteensa luo ja siirsi sen syrjään.