— Miksikä viiteen osaan? kysyi Caderousse. — Ettehän ole maininnut muita kuin neljä.
— Siksi, että viides on kuollut, sikäli kuin olen kuullut… Viides oli ukko Dantès.
— Niin kyllä, sanoi Caderousse liikuttuneena. Monenlaiset tunteet myllersivät hänen sielussaan. — Niin, miesparka on kuollut.
— Sain sen kuulla Marseillessa, sanoi apotti koettaen pysyä rauhallisena, mutta tästä kuolemantapauksesta on kulunut niin pitkä aika, etten ole saanut siitä tarkempia tietoja… Tiedättekö mitään tuon vanhuksen viimeisistä hetkistä?
— Kukapa niistä paremmin tietäisi kuin minä? sanoi Caderousse. —
Minähän asuin aivan vastapäätä tuon kunnon miehen ovea… Niin, hyvä
Jumala sentään, vuosi poikansa katoamisen jälkeen vanhus raukka kuoli.
— Mutta mihin tautiin hän kuoli?
— Lääkärit sanoivat sitä vatsatulehdukseksi, luullakseni. Tuttavat sanoivat hänen kuolleen suruun … mutta minä, joka melkein näin hänen kuolevan, väitän hänen kuolleen…
Caderousse vaikeni.
— Kuolleen mihin? kysyi apotti levottomana.
— No niin, kuolleen nälkään!