Tunnin kuluttua vaunut todellakin odottivat nuorukaisia. Ne olivat vaatimattomat ajurinrattaat, jotka juhla-ajaksi oli koroitettu vaunujen arvoon. Mutta vaikka ne olivatkin yksinkertaiset, niin nuoret olisivat olleet onnellisia, jos heillä olisi ollut sellaiset ajoneuvot käytettävinään juhlan kolmena viimeisenä päivänä.
— Teidän ylhäisyytenne, huusi opas nähdessään Franzin kurkistavan ikkunasta, — ajetaanko vaunut palatsin eteen?
Vaikka Franz olikin tottunut italialaiseen suurellisuuteen, niin hän vaistomaisesti vilkaisi ympärilleen. Mutta nuo sanat lausuttiin todellakin hänelle.
Franz oli hänen ylhäisyytensä, rattaat olivat vaunut, ja hotelli oli palatsi.
Koko kansan kerskaileva luonne tuli ilmi yhdessä ainoassa lauseessa.
Franz ja Albert astuivat portaita alas. Vaunut ajoivat palatsin eteen. Heidän ylhäisyytensä nostivat jalkansa etuistuimelle, ja opas hyppäsi vaunun takana olevalle istuimelle.
— Minne teidän ylhäisyytenne tahtovat ensiksi ajettavan?
— Ensiksi Pyhän Pietarin kirkkoon ja sitten Colosseumiin, vastasi
Albert niin kuin aito pariisilainen ainakin.
Mutta Albert ei vielä tietänyt, että Pyhän Pietarin kirkon katselemiseen kuluu kokonainen päivä ja sen tutkimiseen kokonainen kuukausi. Koko päivä kului siis Pyhän Pietarin kirkon katselemiseen.
Äkkiä ystävykset huomasivat, että alkoi jo hämärtää.