Jokainen odotti Carlinin raivostuvan. Mutta kaikkien hämmästykseksi hän otti lasin toiseen ja pullon toiseen käteensä ja täyttäen lasin sanoi aivan tyynesti:
"Onneksesi, Diavolaccio!"
Hän tyhjensi lasin kätensä laisinkaan vapisematta. Sitten hän istahti nuotion ääreen. Diavolaccio poistui.
Rosvot katsoivat kummissaan häneen voimatta vähääkään ymmärtää tätä hänen välinpitämättömyyttään. Silloin he kuulivat takaansa askelten ääntä.
He kääntyivät ja näkivät Diavolaccion kantavan nuorta tyttöä sylissään.
Tytön pää roikkui taaksepäin, ja hänen tukkansa ulottui maahan asti.
Mitä lähemmäksi he tulivat nuotiota, sitä selvemmin huomasi, kuinka kalpea oli tyttö ja kuinka kalpea rosvo.
Diavolaccio astui täydellisen hiljaisuuden vallitessa eteenpäin ja laski tytön päällikön jalkojen juureen.
Silloin kaikki tajusivat, miksi tyttö ja rosvo olivat niin kalpeat.
Ritan vasemman rinnan alapuolelle oli puukko pistetty kahvaansa myöten.
Kaikkien katseet kääntyivät Carliniin. Hänen puukontuppensa oli tyhjä.