— Minäkö humalassa? sanoi Caderousse. — Joutavia! Joisin vielä vaikka neljä pulloasi, nehän eivät ole hajuvesipulloja isommat! Ukko Pamphile, lisää viiniä!
Ja todistaakseen väitteensä Caderousse löi lasiaan pöytään.
— Mitä tarkoititte? sanoi Fernand kiihkeästi.
— Mitäkö sanoin? En muista enää. Tuo humalainen Caderousse sotki ajatusteni juoksun.
— Olkoon menneeksi humalainen. Sitä pahempi niille, jotka pelkäävät viiniä, heillä on huonoja ajatuksia ja he pelkäävät viinin tuovan ne ilmi.
Ja Caderousse alkoi laulaa siihen aikaan hyvin yleisen laulun kahta viimeistä säettä:
Ain kaikki pahat vettä käyttää,
sen vedenpaisumus jo näyttää.
— Sanoitte haluavanne pelastaa minut pulasta, lausui Fernand, — mutta, sanoitte…
— Niin, sanoin mutta … pelastaakseni teidät pulasta ei Dantès saa mennä naimisiin sen naisen kanssa, jota rakastatte. Ja minun mielestäni avioliitto voi helposti jäädä sikseen Dantèsin tarvitsematta silti kuolla.
— Vain kuolema voi heidät erottaa, sanoi Fernand.