Kaksi hänen toveriaan oli niin ikään pukeutunut talonpoikaispukuihin mutta nekin kimaltelivat kultaa ja jalokiviä. Neljä Rooman rikkaimpiin ja ylhäisimpiin perheisiin kuuluvaa nuorukaista seurasi heitä tuolla italialaisella vapaudella, jonka vertaista ei ole missään muualla maailmassa.
Carmelan mieleen juolahti muodostaa sopusuhtainen kadrilli, mutta neljäs nainen puuttui.
Carmela katseli ympärilleen; ei kellään hänen vieraistaan ollut samanlaista pukua kuin heillä.
Kreivi San Felice osoitti hänelle Teresaa, joka seisoi joukon keskellä nojaten Luigin käsivarteen.
"Sallitteko, isä?" kysyi Carmela.
"Tietysti", vastasi kreivi, "onhan nyt karnevaali!"
Carmela kumartui erään häntä seuranneen nuoren herran puoleen ja lausui hänelle muutaman sanan osoittaen Teresaa.
Nuori mies katsoi siihen suuntaan, jonne kaunis käsi viittasi, kumarsi tottelevaisuutensa merkiksi ja meni kutsumaan Teresaa ottamaan osaa kadrilliin, jota kreivin tytär johti.
Teresa tunsi aivan kuin liekin leimahtavan kasvoilleen. Hän loi kysyvän katseen Luigiin; tämä ei voinut kieltää. Luigi päästi kainalossaan olevan Teresan käden vapaaksi, ja Teresa läksi ylhäisen kavaljeerinsa taluttamana aivan vapisten ottamaan osaa ylhäiseen kadrilliin.
Taiteilija olisi tietysti antanut paljon suuremman arvon Teresan oikealle puvulle kuin Carmelan ja hänen toveriensa puvuille, mutta Teresa oli turhamainen ja keikaileva tyttö, musliinin ompelukset, vyön palmunoksat, kashmirin loisto sokaisivat hänet, safiirien ja timanttien säihky sai hänet aivan päästä pyörälle.