— Hyvin yksinkertaisesti. Sen mukaan, kuinka kaukana ollaan kaupungista, he antavat matkustajalle aikaa kahdeksan tuntia, kaksitoista tuntia, vuorokauden, että hän ehtisi maksaa lunnaat. Kun tämä aika on kulunut umpeen, annetaan vielä tunti armonaikaa. Ellei tämän tunnin viimeisenä minuuttina lunnaita ole suoritettu, ampuu hän kuulan vangin otsaan tai pistää tikarin hänen sydämeensä. Siinä kaikki.
— No, Albert, kysyi Franz toveriltaan, — vieläkö nytkin tekee mielenne ajaa Colosseumiin ulommaisia bulevardeja pitkin?
— Tietysti, jos se tie on hauskempi, vastasi Albert.
Samassa kello löi kahdeksan, ovi aukeni ja ajuri astui sisään.
— Teidän ylhäisyytenne, sanoi hän, — vaunut odottavat.
— Siinä tapauksessa, sanoi Franz, — Colosseumiin.
— Porta del Popolon kautta vai katuja pitkin?
— Katuja pitkin, hitto vieköön, katuja pitkin! huudahti Franz.
— Rakas ystävä, sanoi Albert nousten ja sytyttäen kolmannen sikarin, — luulin teitä toden totta urhoollisemmaksi.
34. Odottamaton kohtaaminen