— Olkaa vain valmiina, jos mielenne tekee, mutta luottakaa siihen, että minä hankin armahduksen.
— Ylihuomenna on tiistai, muistakaa se. Teillä on aikaa vain huomispäivä.
— Mutta vuorokaudessa on kaksikymmentäneljä tuntia, tunnissa kuusikymmentä minuuttia ja minuutissa kuusikymmentä sekuntia. Ja kahdeksankymmenenkuudentuhannen neljänsadan sekunnin kuluessa ennättää saada paljon aikaan.
— Jos onnistutte, niin miten saamme sen tietää?
— Asia on hyvin yksinkertainen. Olen vuokrannut kahvila Rospolin kolme viimeistä ikkunaa. Jos saan lykkäyksen aikaan, niin sivuilla olevissa ikkunoissa on keltaiset silkkiverhot, mutta keskimmäisessä valkoiset, ja niissä punainen risti.
— Mainiota. Ja kenen välityksellä toimitatte armahduksen?
— Lähettäkää luokseni joku joukostanne katujamunkin puvussa. Pukunsa avulla hän pääsee aivan mestauslavan ääreen, antaa armahduskirjan munkkikunnan esimiehelle, joka taas antaa sen pyövelille. Ilmoittakaa tämä sitä ennen Peppinolle, ettei hän kuole pelosta tai tule hulluksi.
— Kuulkaahan, teidän ylhäisyytenne, sanoi talonpoika, — olettehan varma siitä, että olen teille uskollinen?
— Ainakin toivon.
— Jos pelastatte Peppinon, niin vastaisuudessa en ole ainoastaan uskollinen, vaan tottelen kaikkia määräyksiänne.