Albert oli löytänyt verrattoman keskustelunaiheen: Pariisin. Hän puheli kreivittären kanssa yhteisistä tuttavista. Franz huomasi hänen päässeen hyvään keskustelun alkuun. Hän antoi heidän jatkaa ja pyysi Albertilta lainaksi hänen pitkää kaukoputkeaan alkaen vuorostaan tarkastaa katsomoa.
Vastapäätä heitä, kolmannen rivin aition etummaisella tuolilla, istui ihmeen kaunis nainen. Hänellä oli yllään kreikkalainen puku ja hän esiintyi siinä niin luontevasti, että huomasi hänen tottuneen sitä käyttämään.
Varjossa hänen takanaan oli herra, jonka kasvoja ei voinut erottaa.
Franz keskeytti kreivittären ja Albertin keskustelun kysyen kreivittäreltä, tunsiko tämä kuka oli tuo albanialainen nainen, jonka luulisi herättävän sekä miesten että naistenkin huomiota.
— En, vastasi hän. — Tiedän ainoastaan, että hän on ollut Roomassa talven alusta alkaen, sillä teatterin aloittaessa näytäntönsä näin hänet tuolla samalla paikalla. Kuukauden kuluessa hän ei ole ollut poissa ainoastakaan näytännöstä. Toisinaan on hänen seurassaan ollut tuo herra, toisinaan on häntä saattanut ainoastaan musta palvelija.
— Mitä pidätte hänestä, kreivitär?
— Hän on harvinaisen kaunis. Medora oli varmaankin tuon naisen näköinen.
Franz ja kreivitär hymyilivät toisilleen. Kreivitär jatkoi keskusteluaan Albertin kanssa, ja Franz alkoi uudelleen tarkastaa albanialaista naista.
Esirippu nousi ja baletti alkoi. Se oli eräs noista italialaisista baleteista, jotka kuuluisa Henri oli näyttämölle asettanut. Hän saavutti tanssitaiteilijana Italiassa tavattoman suuren maineen, jonka hän sitten onnettomuudekseen menetti vesiteatterillaan. Näissä baleteissa kaikki pienimmästä suurimpaan asti ottavat niin vilkkaasti osaa toimintaan, että sataviisikymmentä ihmistä tekee yht'aikaa saman liikkeen, nostaa saman käden tai saman jalan.
Baletin nimi oli "Poliska".