Nuorukaiset kumarsivat. Franz ei vielä osannut sanoa sanaakaan. Hän ei tiennyt, miten menetellä. Kreivi ei millään tavoin osoittanut, että tahtoi tuntea Franzin tai että tämä mahdollisesti tuntisi hänet. Franz oli varma siitä, että kreivi oli sama mies, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt aitiossa, mutta ei ollut yhtä varma siitä, oliko hän ollut Colosseumissa. Hän päätti siis antaa asioiden kehittyä itsestään huomauttamatta kreiville suoranaisesti mistään. Hän oli sitä paitsi siinä kohden paremmassa asemassa kuin kreivi, että hän tunsi tämän salaisuuden, mutta tämä taas ei tiennyt hänestä mitään.
Hän päätti kuitenkin johdattaa keskustelun sellaiselle tolalle, että saisi edes jonkinmoista valaistusta asiaan.
— Herra kreivi, sanoi hän, — olette tarjonnut meille paikat vaunuissanne ja palatsi Rospolista vuokraamissanne ikkunoissa. Mutta osaatteko sanoa, miten voisimme hankkia itsellemme jonkinmoisen paikan nähdäksemme Piazza del Popololle?
— Sehän on totta, sanoi kreivi hajamielisesti katsoen koko ajan terävästi Morcerfiin, — torilla kai tapahtuu jonkinmoinen teloitus?
— Tapahtuu, vastasi Franz huomatessaan kreivin itse ryhtyvän puhumaan siitä, mistä hän tahtoi.
— Odottakaahan, odottakaahan, muistaakseni käskin eilen taloudenhoitajaani pitämään siitä huolen. Ehkä voin tehdä teille vielä tämänkin pienen palveluksen.
Hän tarttui kädellään soittokellon nauhaan ja veti kolme kertaa.
— Olen tehnyt palvelijoiden kutsumisen yksinkertaisemmaksi, sanoi hän Franzille. — Kun soitan kerran, tulee kamaripalvelijani, kaksi kertaa, tulee hovimestarini, kolme kertaa, niin tarkoitan taloudenhoitajaani. Tällä tavoin minun ei tarvitse tuhlata aikaa eikä sanoja. Kas, tuossa hän on.
Sisään astui noin neljänkymmenenviiden tai viidenkymmenen ikäinen mies. Hän muistutti täsmälleen sitä salakuljettajaa, joka oli vienyt Franzin luolaan, mutta ei nyt näyttänyt häntä laisinkaan tuntevan. Mies oli ilmeisesti saanut erityiset määräyksensä.
— Herra Bertuccio, sanoi kreivi, — oletteko niin kuin eilen määräsin hankkinut minulle torille päin avautuvan ikkunan?