Franz arvasi heti, että nämä tuumat olivat yhteydessä siihen, mistä kreivi huomaamattaan oli tullut puhuneeksi Monte-Criston saarella, ja hän katseli kreiviä lukeakseen hänen kasvojensa ilmeistä, mitä varten hän läksi Pariisiin. Mutta vaikeata oli päästä näkemään tämän miehen sieluun, varsinkin silloin, kun hän peitti kaiken hymyyn.
— Mutta, herra kreivi, sanoi Albert ihastuneena ajatuksesta, että saisi opastaa hienoon seurapiiriin kreivi Monte-Criston kaltaisen miehen, — nämähän ovat kaikki kai vain tuulentupia?
— Ei, kautta kunniani, sanoi kreivi. — Minä tahdon mennä Pariisiin, minun täytyy sinne mennä.
— Ja milloin?
— Milloin itse olette siellä?
— Minäkö, sanoi Albert, — kahden viikon kuluttua, kolmen viikon viimeistään, kun vain olen ennättänyt päästä sinne.
— No, sanoi kreivi, — sanokaamme, että tulen sinne kolmen kuukauden kuluttua. Näettehän, että annan teille runsaasti aikaa.
— Ja tulette siis portilleni kolkuttamaan? huudahti Albert iloissaan.
— Tahdotteko, että määrään päivän ja tunnin? sanoi kreivi. — Ilmoitan jo edeltäpäin, että 0len tuskastuttavan täsmällinen.
— Määrätkää päivä ja tunti, sanoi Albert. — Sehän sopii mainiosti.