Caderousse etsi Fernandia; tämä oli kadonnut. Koko eilinen kohtaus selveni silloin hänelle täydellisesti. Tämän päivän tapaus aivan kuin veti syrjään sen verhon, jonka humala oli luonut hänen ja muistin väliin.
— Oho, sanoi hän karkealla äänellä, — onko tämä seuraus eilen suunnittelemastanne kepposesta, Danglars? Paha silloin periköön teidät, sillä tämä on todellakin hyvin surullinen tapaus.
— Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sanoi Danglars. —
Tiedäthän, että revin tuon paperin.
— Sinä et sinä repinyt, vaan heitit sen nurkkaan, siinä kaikki, sanoi
Caderousse.
— Ole vaiti, sinä et nähnyt mitään, olit humalassa.
— Missä Fernand on? kysyi Caderousse.
— Mistä minä tiedän! vastasi Danglars. — Hoitamassa kai omia asioitaan. Mutta viis hänestä, menkäämme lohduttamaan noita onnettomia.
Tämän keskustelun aikana Dantès oli hymyillen puristanut kaikkien vieraiden kättä ja antautunut vangiksi sanoen:
— Olkaa rauhassa, erehdys kyllä selviää, ja ehkä minun ei tarvitsekaan mennä vankilaan asti.
— Ei suinkaan, siitä minä vastaan, sanoi Danglars, joka tällä hetkellä lähestyi pääryhmää.