— Teillä on siis täydellinen talous, sanoi Château-Renaud, — oma talo Champs-Elysées'n varrella, palvelijat ja taloudenhoitaja. Ei puutu muuta kuin rakastajatar.
Albert hymyili. Hän muisteli kaunista kreikkalaista naista, jonka oli nähnyt kreivin aitiossa Argentina-teatterissa.
— Minulla on sitäkin parempi, sanoi Monte-Cristo, — minulla on orjatar. Te vuokraatte rakastajattarenne oopperasta ja teatterista. Minä olen ostanut omani Konstantinopolista. Hän on kyllä maksanut minulle enemmän, mutta sitten ei minulla olekaan enää muita huolia hänen suhteensa.
— Mutta tehän unohdatte, sanoi Debray nauraen, — että me olemme vapaita, ja että samalla hetkellä, kun hän astuu jalallaan Ranskan maahan, hän on vapaa.
— Kuka sen hänelle ilmoittaa? kysyi Monte-Cristo.
— Kuka tahansa, joka ensimmäiseksi osuu hänen tielleen.
— Hän puhuu ainoastaan uuskreikkaa.
— Siinä tapauksessa se on aivan eri asia.
— Saammeko edes nähdä häntä? kysyi Beauchamp, — vai onko teillä mykkien palvelijoiden lisäksi vielä eunukkejakin?
— Ei suinkaan, sanoi Monte-Cristo, — niin pitkälle en mene itämaisuudessa. Väkeni voi lähteä vapaasti luotani ja jättää minut, ja jos joku jättää, ei hän enää tarvitse minua. Sen vuoksi ei kai kukaan jätäkään minua.