— Tässä aivan lähellä, herra kreivi, sanoi notaari, — heti Passyn vieressä, ihanalla paikalla, aivan Boulognen metsän keskellä.
— Niinkö lähellä, sanoi Monte-Cristo, — mutta eihän se ole maalla. Miksi ihmeessä olette valinnut minulle asunnon aivan Pariisin porttien ulkopuolelta?
— Minäkö? huudahti taloudenhoitaja omituisen kiihkeästi. — Eihän herra kreivi ole antanut minun toimekseni talon valitsemista. Herra kreivi suvaitsee muistella.
— Sehän on totta, sanoi Monte-Cristo. — Nyt minä muistan. Luin ilmoituksen sanomalehdestä, ja tuo pettävä otsake talo maalla houkutteli minua.
— Vielä on aikaa valita toinen, sanoi Bertuccio, — ja jos teidän ylhäisyytenne antaa minun etsiä jostakin muualta, niin löydän kyllä sopivan Enghienista, Fontenay-aux-Roses'ista tai Bellevuesta.
— Ei tarvitse, sanoi Monte-Cristo huolettomasti, — koska minulla nyt on tämä, voin sen pitää.
— Siinä teette oikein, herra kreivi, sanoi notaari vilkkaasti peläten menettävänsä palkkionsa. — Tila on hurmaava, virta, tuuheat puut, mukava asunto vaikka onkin muutaman vuoden ollut käyttämättä. Huonekalusto on arvokas vaikka onkin vanha, mutta nykyäänhän aletaan etsiä antikviteetteja.
— Älkäämme jättäkö sellaista tilaisuutta käyttämättä, sanoi
Monte-Cristo, — Olkaa hyvä ja antakaa välikirja.
Hän kirjoitti nopeasti paperin alle luotuaan silmäyksen siihen kohtaan, jossa oli mainittu tiluksen paikka ja sen omistajien nimi.
— Bertuccio, sanoi hän, — antakaa viisikymmentäviisituhatta frangia tälle herralle.