— Siinä tapauksessa, sanoi kreivi, — saatte mukautua siihen, että lähetän teidät rippi-isänne luo. Saatte ruveta munkiksi ja keskustella hänen kanssaan salaisuuksistanne. Mutta minä pelkään palvelijaa, joka säikähtyy kummituksia. En pidä siitä, että väkeni ei uskalla illalla kävellä puutarhassani. Ja tunnustan suoraan, etten mielelläni näkisi poliisia talossani, sillä tietäkää, herra Bertuccio, Italiassa maksetaan oikeuslaitokselle silloin, kun se on vaiti, ja Ranskassa silloin, kun se puhuu. Tiesin kyllä, että olitte hiukan korsikalainen, suuri salakuljettaja, taitava taloudenhoitaja, mutta huomaan, että teidän kaaressanne on muitakin jänteitä. Herra Bertuccio, ette ole enää palveluksessani!
— Armollinen herra, armollinen herra! huudahti taloudenhoitaja kauhistuen tätä uhkausta. — Jos saan jäädä palvelukseenne, kerron kaikki. Ja jos joudun lähtemään luotanne, saan astua mestauslavalle.
— Se muuttaa asian, sanoi Monte-Cristo. — Mutta jos aiotte valehdella, niin parempi on silloin pysyä vaiti.
— Vannon sieluni autuuden kautta, että puhun teille totta, sillä apotti Busoni sai tietää ainoastaan osan salaisuuttani. Mutta ensiksi pyydän, siirtykää tuon plataanin luota pois. Kun kuu pilkistää pilvien lomasta ja te seisotte tuossa viittaanne kiedottuna, muistutatte herra Villefort'ia.
— Mitä! huudahti Monte-Cristo. — Villefort'ia…
— Tunteeko teidän ylhäisyytenne hänet?
— Nîmes'in entisen kuninkaallisen prokuraattorin?
— Niin.
— Joka oli mennyt naimisiin markiisi Saint-Méranin tyttären kanssa?
— Niin.