— Ahaa, sanoi Monte-Cristo, joka oli tottunut tämänlaatuiseen kieleen, — he odottavat kaikki kolme makuuhuoneessa, eikö niin?
— Niin, vastasi Ali päännyökkäyksellä.
— Armollinen rouva on tultuaan varmaankin hyvin väsynyt ja tahtoo mennä levolle, jatkoi Monte-Cristo. — Häntä ei siis saa pakottaa puhumaan. Ranskalaiset kamarineidit saavat ainoastaan tervehtiä uutta emäntäänsä ja sitten poistua. Te valvotte, ettei kreikkalainen kamarineiti ryhdy puheisiin ranskalaisten kanssa.
Ali kumarsi.
Pian kuului porttikellon soitto. Portti aukeni, vaunut ajoivat niistä sisään ja pysähtyivät portaitten eteen. Kreivi astui portaita alas. Vaunun ovi oli jo auki. Hän ojensi kätensä nuorelle naiselle, joka oli kauttaaltaan verhoutunut viheriäiseen, kullalla kirjailtuun viittaan.
Nuori nainen tarttui hänelle ojennettuun käteen ja suuteli sitä rakkaudella, johon liittyi syvä kunnioitus. He vaihtoivat muutaman sanan. Nainen puhui hellästi ja kreivi lempeän arvokkaasti. He käyttivät sitä kieltä, jonka Homeros on pannut jumaliensa suuhun.
Ali astui edeltä kantaen ruusunpunaista vahakynttilää, ja nuori kreikatar johdatettiin omiin huoneisiinsa. Kreivi vetäytyi siihen paviljonkiin, jonka oli pidättänyt omaksi asunnokseen.
Puoli yhdeltä kaikki valot oli sammutettu, ja olisi voinut luulla koko talon nukkuvan.
46. Rajaton luotto
Seuraavana päivänä kello kaksi pysähtyivät upeat, kahden komean englantilaisen hevosen vetämät vaunut Monte-Criston asunnon eteen. Vaunuissa istui mies, jolla oli yllään sininen takki, ja siinä samanväriset silkkinapit, valkoiset liivit, jonka päällä välkkyivät paksut kultavitjat, ja pähkinänruskeat housut. Kasvojen uurteita ei tuuhea, musta, lähelle silmäkulmia vedetty tukka kyennyt peittämään, ja siksi se ei vaikuttanutkaan luonnolliselta. Hän oli noin viidenkymmenen tai viidenkymmenenviiden vuoden ikäinen, mutta koetti näyttää nelikymmenvuotiaalta. Hän pisti päänsä vaunujen ovi-ikkunasta, jonka alapuolella oli maalattu paronin kruunu, ja lähetti palvelijapoikansa kysymään, ottaako kreivi Monte-Cristo vastaan.