— Mistä johtuu, sanoi Monte-Cristo rypistäen silmäkulmiaan, — että vaikka käskin hankkimaan minulle Pariisin kauneimmat hevoset, Pariisissa on toinen hevospari, joka on yhtä kaunis kuin minunkin, eivätkä nämä hevoset ole minun tallissani?
Ali painoi päänsä kumaraan herransa ilmeen edessä.
— Ei se ole sinun syysi, Ali, sanoi kreivi arabiankielellä ja niin lempeällä äänellä ja ilmeellä, ettei moista olisi hänestä uskonutkaan. — Sinä et tunne englantilaisia hevosia.
— Herra kreivi, vastasi Bertuccio, — nuo hevoset eivät olleet myytävinä.
Monte-Cristo kohautti olkapäitään.
— Kaikki on myytävänä, kun vain osaa tarjota oikean hinnan.
— Herra Danglars on maksanut niistä kuusitoistatuhatta frangia, herra kreivi.
— Hyvä, teidän olisi pitänyt tarjota hänelle kolmekymmentäkaksituhatta. Hän on pankkiiri, eikä pankkiiri koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä, kun saa pääomastaan kaksinkertaisen voiton.
— Tarkoittaako herra kreivi täyttä totta? kysyi Bertuccio.
Monte-Cristo katsoi taloudenhoitajaansa kummastellen, kuinka häneltä voitiin sellaista kysyä.