— Hyvästi, jatkoi prokuraattori, joka jo vähän aikaa sitten oli noussut ja puhui seisoaltaan. — Lähden luotanne tuntien teitä kohtaan syvää kunnioitusta, joka voi olla teille mieluinen, kun ensin tutustutte minuun lähemmin, sillä en ole mikään aivan tavallinen ihminen. Olette sitä paitsi rouva Villefort'ista saanut ikuisen ystävän.
Kreivi kumarsi ja saattoi Villefort'ia vain huoneensa ovelle.
Kun kuninkaallinen prokuraattori oli poistunut, sanoi Monte-Cristo koettaen hymyillä, vaikkakin sydämessä tuntui ahdistus:
— Jo riittää, jo riittää tämänlaatuinen myrkky. Ja kun sydämeni nyt on sitä täynnä, niin lähtekäämme etsimään vastamyrkkyä.
Ja lyötyään kelloon hän sanoi Alille:
— Menen rouvan luo. Puolen tunnin päästä täytyy vaunujen olla valmiina.
49. Haydée
Muistammehan, mitkä olivat kreivi Monte-Criston uudet tai oikeammin sanoen vanhat tuttavat, jotka asuivat Meslay-kadun varrella. He olivat Maximilien, Julie ja Emmanuel.
Villefort'in hävittyä näkyvistä kirkastuivat Monte-Criston kasvot, sillä hän tiesi saavansa viettää muutamia onnellisia hetkiä, näkevänsä paratiisin loiston tulvehtivan siihen helvettiin, jonka vapaaehtoisesti oli itselleen valinnut. Ali, joka kellonsoiton kuullessaan oli rientänyt herransa luo ja näki hänen kasvojensa säteilevän iloa, vetäytyi varpaillaan ja henkeään pidättäen pois, jottei häiritsisi niitä kauniita ajatuksia, joiden hän uskoi näkevänsä leijailevan herransa ympärillä.
Kello oli kaksitoista. Kreivi oli varannut tunnin ajan ollakseen Haydéen seurassa. Näytti siltä, ettei ilo voinut äkkiä tunkeutua tähän kauan kidutettuun sieluun ja että sen täytyi valmistautua ottamaan vastaan suloisia mielenliikutuksia, niin kuin toisten täytyi valmistautua vastaanottamaan tärisyttäviä.