— Todellakin! sanoi kreivi teeskennellen hämmästystä. — Sitä en muista laisinkaan.
— Kysyin teiltä, vaikuttavatko myrkyt yhtä nopeasti ja yhtä voimakkaasti Pohjois-Ranskassa syntyneisiin, ja te vastasitte, että Pohjois-Ranskan kylmät ja tasaiset luonteet eivät ole yhtä vastaanottavaisia kuin etelän kuumat ja kiihkeät.
— Se on totta, sanoi Monte-Cristo. — Olen nähnyt venäläisten juovan sellaisia määriä myrkkyä, että napolilainen ja arabialainen olisi niistä heti kuollut.
— Uskotte siis, että ihminen on paremmassa turvassa täällä kuin itämailla ja että meidän sumuisessa ja sateisessa ilmanalassamme voi helpommin tottua yhä suurempiin myrkkyannoksiin kuin lämpimämmissä maissa?
— Varmasti, mutta tietenkin sillä rajoituksella, että ihminen silloin on suojattu ainoastaan sitä myrkkyä vastaan, johon hän on totuttautunut.
— Sen ymmärrän. Ja miten te totuttautuisitte tai oikeammin totuttauduitte?
— Keino on helppo. Ajatelkaahan, että jo edeltäpäin tietäisitte, mitä myrkkyä aiotaan teille antaa … otaksukaa, että tuo myrkky on esimerkiksi … strykniiniä…
— Strykniiniä saadaan eräästä kasvista, jonka nimi on Brucea ferruginea, jos oikein muistan, sanoi rouva Villefort.
— Niin saadaan, vastasi Monte-Cristo. — Huomaan, että minun ei tarvitse teille paljoakaan opettaa. Tämähän on ihailtavaa, tuollaiset tiedot eivät naisissa ole tavallisia.
— Tunnustan aivan suoraan, sanoi rouva Villefort, — että olen kovin kiinnostunut salaisiin tieteisiin. Ne vaikuttavat yhtä voimakkaasti mielikuvitukseeni kuin runouskin ja supistuvat numeroihin aivan kuin algebralliset yhtälöt. Mutta jatkakaahan. Asia on hyvin mielenkiintoinen.