— Jos minulla olisi ilo saada nähdä teidät kolmannen tai neljännen kerran, herra kreivi, sen sijaan että nyt näen teidät vasta toisen kerran, ja jos minulla olisi kunnia olla ystävänne, sen sijaan että nyt olen ainoastaan tuttavanne, niin pyytäisin teitä jäämään päivälliselle.
— Tuhannet kiitokset, sanoi kreivi. — Olen itse lupautunut muualle. Olen luvannut viedä erään, tuttavani kreikkalaisen prinsessan, oopperaan, jossa hän ei ole vielä ollut, ja hän odottaa minua.
— Menkää siis, mutta älkää unohtako reseptiäni.
— Kuinka voisin! Silloinhan minun täytyisi unohtaa keskustelummekin.
Ja sehän on mahdotonta.
Monte-Cristo kumarsi ja poistui. Rouva Villefort jäi mietteisiinsä.
— Hän on kummallinen mies, sanoi hän, — ja hän näyttää aivan siltä, kuin hänen ristimänimensä voisi olla Adelmonte.
Monte-Cristo oli saavuttanut enemmän kuin oli odottanutkaan.
— Tässä on hyvä maaperä, sanoi hän mennessään. — Ja olen varma siitä, että siihen laskettu siemen ei jää itämättä.
Seuraavana päivänä hän lupauksensa mukaan lähetti pyydetyn reseptin.
53. Robert Paholainen