— Tavallaan olette oikeassa, Valentine, mutta sanokaa mitä tahansa, en voi kieltää, että tunnen vaistomaista mieltymystä häntä kohtaan. Minusta tuntuu aivan siltä, kuin tuo mies liittyisi kaikkeen siihen hyvään, mitä minulle saattaa elämässä tapahtua. On kuin hänen syvä katseensa jo edeltäpäin tietäisi kaiken ja johtaisi kaikkea.
— Hänellä on siis jumalainen aavistuksen lahja? sanoi Valentine hymyillen.
— Niin, vastasi Maximilien, — monesti luulen, että hän aavistaa kaiken … varsinkin hyvän.
— Tehkää minut tutuksi tuon miehen kanssa, sanoi Valentine surullisesti, — että saisin tietää, saanko niin suurta rakkautta osakseni, että se korvaa kaiken mitä olen kärsinyt.
— Ystävä parka! Mutta tehän tunnette hänet.
— Minäkö?
— Niin. Hän on se mies, joka pelasti äitipuolenne ja veljenne hengen.
— Kreivi Monte-Cristoko?
— Juuri hän.
— Oh, sanoi Valentine, — hän ei koskaan voi olla minun ystäväni, sillä hän on liian hyvä ystävä äitipuoleni kanssa.