— Hyvä! sanoi hän.
Ja Bertuccio poistui aivan hurmaantuneena, niin suuri, voimakas ja täydellinen vaikutus oli kreivillä ympäristöönsä.
Kello kuusi kuului kavioiden kopsetta pääoven edestä. Ratsuväen kapteenimme saapui Medeiansa selässä.
Monte-Cristo odotti häntä hymyhuulin portailla.
— Olen ensimmäinen, siitä olen varma! huudahti Morrel. — Olen tullut tahallani hiukan aikaisemmin, jotta saisin olla hetkisen kahden seurassanne, ennen kuin muut tulevat. Julie ja Emmanuel lähettävät teille tuhannet terveiset. Täällähän on aivan suurenmoista! Sanokaahan, herra kreivi, pitävätkö palvelijanne hevosestani hyvää huolta?
— Olkaa rauhassa, rakas Maximilien, he ovat kyllä tottuneet sellaiseen.
— Se on oljilla suittava. Jospa tietäisitte, kuinka se kiiti! Aivan kuin ukkospilvi.
— Totta toki sen uskon, viidentuhannen frangin hevonen! sanoi
Monte-Cristo äänellä, jota isä käyttää poikaansa puhutellessaan.
— Kadutteko, että menetitte nuo rahat? sanoi Morrel hymyillen hänelle avomielisellä tavallaan.
— Herra minua siitä varjelkoon? vastasi kreivi. — Katuisin ainoastaan siinä tapauksessa, ettei hevonen olisi hyvä!