— Olipa oivallista, tuumiskelivat katselijat, — että kiiruhdimme rankaisemaan tuota Jan petturia ja Kornelius konnaa. Muutoin olisi hänen ylhäisyytensä säälistä riistänyt heidätkin meidän käsistämme, kuten tämän!
Katselijoiden joukossa, jotka van Baerlen mestaus ali houkutellut Buitenhofin torille ja jotka hiukan pahoittelivat asiain odottamatonta käännettä, oli varmaankin kaikkein pahastunein muuan siistipukuinen porvari, joka oli aamulla käyttänyt jalkojaan ja käsiään niin taitavasti, että hänet erotti mestauslavasta ainoastaan sitä ympäröivä vartiojoukko.
Moni oli osottanut kiihkeätä halua nähdä rikollisen Korneliuksen kavalan veren vuotavan; mutta ei kukaan ollut ilmaissut tuota koleata mielihaluansa sellaisella hillittömällä katkeruudella kuin mainittu porvari.
Kaikkein kiihtyneimmät olivat saapuneet päivänkoitteessa Buitenhofin torille, hankkiakseen itselleen mahdollisimman hyvän paikan. Mutta vieden voiton näistäkin oli tuo porvari viettänyt yönsä vankilan edustalla, ja sieltä käsin oli hänen onnistunut hyvin sanoin ja iskuin raivata itselleen tietä, niin että oli päässyt ensi riviin.
Ja kun teloittaja toi vangin mestauslavalle, oli tuo porvari, seisten paremmin nähdäkseen ja näkyäkseen kaivon vieressä olevalla rajapyykillä, tehnyt teloittajaa kohden liikkeen, joka merkitsi:
— Te pysytte sanassanne, eikö niin?
Ja tähän liikkeeseen oli teloittaja vastannut toisella, joka merkitsi:
— Voitte olla aivan levollinen.
Ken oli sitten tuo porvari, joka näytti olevan niin tuttava teloittajan kanssa, ja mikä oli noiden liikkeiden tarkoitus?
Asia on varsin helppo ymmärtää. Tuo porvari oli tietysti herra Isak Boxtel, joka Korneliuksen vangitsemisen jälkeen oli tullut Haagiin, pyrkiäkseen saamaan haltuunsa nuo kolme mustan tulpaanin sipulia.