— Olette usein pahoitellut ettette osaa lukea, sanoi Kornelius, — ja minkätähden?
— No, sanoi nuori tyttö nauraen, — voidakseni lukea kaikki ne kirjeet, joita minulle kirjoitettiin.
— Te saitte siis paljon kirjeitä, Rosa?
— Sadoittain.
— Mutta kuka teille sitten kirjoitti?
— Kukako kirjoitti? Ensiksikin kaikki ylioppilaat, jotka kulkivat Buitenhofin torin poikki, kaikki upseerit, jotka menivät harjoituskentälle, kaikki kauppapalvelijat ja yksin kauppiaatkin, jotka näkivät minut pienen akkunani ääressä.
— Ja mitä te teitte kaikilla noilla kirjeillä?
— Ennen annoin jonkun ystävättäreni lukea ne ääneen, sanoi Rosa, — ja se tuotti minulle paljon huvia. Mutta viime aikoina on minusta tuntunut turhalta hukata aikaansa tuollaisiin typeryyksiin, ja olen polttanut ne.
— Viime aikoina! huudahti Kornelius ilon ja rakkauden kyyneleet silmissään.
Punehtuen loi Rosa katseensa maahan.