— Miksikä niin?
— Siksi että van Baerle ei suostu luovuttamaan tai polttamaan noita papereita ilman nimenomaista käskyä.
— Mutta voitko kirjoittaa, rakas ystäväni? kysyi Jan, silmäillen hänen poltettuja ja runneltuja käsiänsä.
— Jospa minulla vain olisi mustetta ja kynä, niin saisit nähdä, sanoi
Kornelius.
— Minulla on lyijykynä.
— Onko sinulla myöskin paperia, sillä minulle ei ole jätetty mitään sellaista.
— Tässä on raamattu. Repäise siitä ensi lehti.
— Hyvä.
— Mutta voineekohan kirjoitustasi lukea?
— Saammepa nähdä! sanoi Kornelius katsoen veljeensä. — Nämä sormet, joita kiduttajan kynttilä ei ole voinut tuhota, tahtoni, joka on voittanut tuskan, ponnistavat yhdistetyin voimin, ja voit olla varma, veljeni, että noissa piirteissä ei ole ilmenevä vavahdustakaan.