— Tiedät sen varsin hyvin. Kysyn vielä kerran, tahdotko antaa minulle
Rosan takaisin!
— Hyvä, sanoi Kornelius, — tuo on juoni minun pettämisekseni.
— Vielä kerran, — tahdotko sanoa, missä tyttäreni on?
— Arvaa, konna, ellet sitä tiedä!
— Odota, odota, murisi Gryphus kalpeana ja vapisevin huulin, mielettömyyden valtaan joutumaisillaan. — Vai et tahdo sanoa! Kyllä suusi vielä auki saadaan!
Hän tuli askeleen lähemmäksi Korneliusta ja näytti hänelle kädessään kimmeltävää asetta.
— Näetkö tämän veitsen? sanoi hän. — Olen tappanut sillä yli viisikymmentä mustaa kukkoa. Nyt tapan sillä heidän isäntänsä, paholaisen, kuten olen tappanut heidätkin, — odota vain, odota!
— Sinä lurjus, sanoi Kornelius, — tahdot siis ehdottomasti murhata minut!
— Avaan sydämesi, nähdäkseni minne olet piilottanut tyttäreni.
Lausuen nuo sanat kuumeentapaisessa mielenhäiriössä Gryphus syöksähti Korneliuksen kimppuun, joka ei ehtinyt muuta kuin heittäytyä pöytänsä taakse, välttääkseen ensi iskua.