Niin oli siis Boxtelilla nyt aivan oman talonsa vieressä, muurinsa takana kilpailija, — ja kenties voittoisa kilpailija —, ei mikään vähäpätöinen, tuntematon puutarhuri, vaan Kornelius de Wittin kummipoika, siis suorastaan kuuluisa henkilö!

Kuten nähdään, ei Boxtel ollut niin älykäs kuin Poros, joka Aleksanteri
Suuren voittamana lohduttautui juuri voittajansa kuuluisuudella.

Miten kävisikään, jos van Baerle kasvattaisi uuden tulpaanilajin ja antaisi sille nimen Kornelius de Wittin mukaan ja sitten toisen, jonka ristisi Jan de Wittin kaimattareksi. Ei sitä kestäisi raivoon tukehtumatta!

Täten Boxtel, katse kateuden teroittamana, ennusteli itselleen asioita, joiden tapahtuman piti.

Noiden havaintojen jälkeinen yö oli hänelle perin tuskallinen.

VI.

TULPAANINVILJELIJÄN VIHA.

Nyt ei siis Boxtelia enää vaivannut pelkkä epäluulo, vaan suorastaan pelko. Sen tarmon ja mielenylevyyden, minkä lempituuman palveleminen muutoin suo, riisti Boxtelilta kiduttava harmi naapurin takia.

Kuten oli odotettavissa, onnistui van Baerlen, omistettuaan runsaat luonnonlahjansa uudelle tehtävälleen, kasvattaa mitä ihanimpia tulpaaneja.

Paremmin kuin kenenkään Haarlemissa tai Leidenissä, joissa kaupungeissa sentään on tarjona sopivin maanlaatu ja suotuisin ilmasto, onnistui Korneliuksen muunnella tulpaanien värejä, muotoja ja lajeja.