Portoksen kuorsaus tunkeusi tosiaan lattian läpi.
"Itse Jumala luovuttaa heidät meille", arveli Groslow.
"Ja tällä kertaa ei heitä voisi itse paholainenkaan pelastaa!" vakuutti
Mordaunt.
He astuivat yhdessä ulos.
Grimaud odotti, kunnes kuuli salvan kirskahtavan lukossa; varmistuttuaan siitä, että hän oli yksin, hän suoristausi hitaasti seinää vasten.
— Ah, — huoahti hän pyyhkäistessään hihallaan hikikarpaloita otsaltaan, — kylläpä oli onni, että Mousquetonia janotti!
D'Artagnan, sen arvaa, kuunteli näitä yksityiskohtia yltyvän jännittyneesti, ja Grimaudin selvityksen loppua odottamatta hän nousi hiljaa ja kumartui supattamaan Aramiille, joka nukkui hänen vasemmalla puolellaan, samalla kun hän pikaisia liikahduksia estääkseen kosketti ystävänsä olkapäätä:
"Chevalier, nousehan, mutta vältä melua."
Aramis heräsi. D'Artagnan uudisti kehoituksensa, puristaen hänen kättänsä. Aramis nousi varovasti.
"Atos nukkuu vasemmallasi", kuiskasi d'Artagnan; "valmistele häntä niinkuin minä valpastutin sinut."