"Entä sitten?"
"Sitten heille ilkuttaisiin, ja se ei käy laatuun, että pasteijaleipurille ilkutaan."
"Sinä tyynnytät mieltäni, d'Artagnan."
"No niin, tekeydy siis hyvälle tuulelle kuten minäkin, laskekaamme leikkiä vartijaimme kanssa, hauskuttakaamme sotamiehiä, koska emme voi heitä lahjoa; mielistele heitä enemmän kuin tähän asti, Portos, kun he tulevat ikkunaristikkojemme edustalle. Tähän asti olet vain puinut nyrkkiä heille, ja mitä kunnioittavampi sinun nyrkkisi on, Portos, sitä vähemmän se vetää puoleensa. Voi, antaisinpa paljon siitä, että minulla nyt olisi viisisataa louisdoria!"
"Ja minä myös", sanoi Portos, joka ei tahtonut jäädä d'Artagnanista jälkeen anteliaisuudessa; "minä antaisin hyvinkin sata pistolia."
Niin pitkälle olivat kumppanukset päässeet keskustelussaan, kun Comminges astui sisälle, edellään kersantti ja kaksi miestä, jotka kantoivat vangeille illallisen kulhoilla ja vadeilla täytetyssä vasussa.
YHDEKSÄSYHDEKSÄTTÄ LUKU
D'Artagnan kuulee uutisia
"Kas", virkahti Portos, "taaskin lammasta!"
"Hyvä herra de Comminges", lausui d'Artagnan, "minun on sanottava teille, että ystäväni herra du Vallon on päättänyt ryhtyä jyrkkiin äärimmäisyyksiin, jos herra Mazarin itsepintaisesti pitää häntä näin yksitoikkoisessa ruuassa."