"Nyt on koeteltava sinun hartiaväkeäsi", sanoi d'Artagnan. "Työnnä, veikkonen, mutta tasaisesti, melua välttäen; älä murra mitään, tyrkkää vain ovipuoliskot erilleen, siinä kaikki."
Portos painoi vankan olkansa ovipuoliskoa vasten, joka heti myötäsi, ja d'Artagnan pisti silloin miekkansa kärjen salvan ja sinkilän väliin. Salvan vinoksi hiottu syrjä luiskahti sivulle, ja ovi avautui.
"Sanoinhan sinulle, Portos, että naisten ja ovien kanssa tulee toimeen kaikessa, kun niitä pitelee tasaisesti."
"Sinä olet suuri järkeilijä", vastasi Portos, "se on totinen tosi."
"Astukaamme sisälle", virkkoi d'Artagnan.
He hiipivät eteenpäin. Lasisen väliseinän takana pilkoitti kardinaalin lyhty lattialta suojaman keskikohdalta, missä Rueilin linnan pomeranssi- ja granaattipuut pitkiin riveihin asetettuina muodostivat leveän puistokujan ja kaksi soukempaa sivukujaa.
"Kardinaalia ei näy missään", huomautti d'Artagnan; "pelkkä lyhty on jäljellä. Missä lemmossa hän onkaan?"
Ja hän alkoi tutkia toista sivukäytävää, viitattuaan Portosta tarkastelemaan toista. Äkkiä hän näki vasemmallaan paikoiltaan siirretyn säiliön, ja sen entisellä sijalla ison aukon.
Kymmenen miestä olisi vaivoin kyennyt siirtämään säiliötä syrjään, mutta jonkun koneiston avulla oli se kääntynyt sivulle aluslevyineen.
D'Artagnan näki, kuten sanottu, säiliön sijalla suuren aukon, ja sen reunasta pisti näkyviin kiertoportaiden ensimmäiset askelmat.