Ja Aramis yhtyi neuvottelemaan d'Artagnanin ja Atoksen kanssa.
"No niin", virkkoi d'Artagnan heidän keskusteltuaan pari minuuttia, "taipaleelle!"
"Minne lähdemme?" kysyi Portos.
"Sinun luoksesi, ystäväiseni, Pierrefondsiin; kaunis linnasi kykenee tarjoamaan hänen ylhäisyydelleen suurenmoista vieraanvaraisuutta. Sitäpaitsi se on varsin hyvällä paikalla, ei liian lähellä Pariisia eikä liian kaukana sieltä, joten saa parahiksi olluksi yhteydessä pääkaupungin kanssa. Tulkaa, monseigneur, siellä asutte kuin ruhtinas, ja sehän olettekin."
"Kukistunut ruhtinas", vastasi Mazarin surkealla äänellä.
"Sotaonni vaihtelee, monseigneur", sanoi Atos, "mutta olkaa varma siitä, että me emme käytä väärin menestystämme."
"Emme, mutta me käytämme sitä hyväksemme", lisäsi d'Artagnan.
Koko lopun yötä ystävykset ratsastivat niin väsymättömän joutuisasti kuin entiseenkin aikaan. Synkkänä ja miettiväisenä antoi Mazarin laahata itseään ratsastavassa aavekulkueessa.
Kello kahdentoista aikaan he saapuivat Portoksen linnan puistokujaan.
"Ah", virkahti Mousqueton, jonka paikka oli d'Artagnanin vierellä ja joka ei ollut hiiskunut sanaakaan koko matkalla, "ah, uskokaa, jos tahdotte, monsieur, mutta ensi kertaa nyt hengitän keveästi sen jälkeen kun lähdin Pierrefondsista!"