Huomatessaan d'Artagnanin ratsastavan linnanpihalle hieroi Bernouin silmiään ja luuli erehtyvänsä. Mutta d'Artagnan nyökkäsi hänelle ystävällisesti, hyppäsi ratsailta, heitti ohjakset ohikulkevalle lakeijalle ja lähestyi kamaripalvelijaa hymyhuulin.
"Herra d'Artagnan", huudahti tämä kuin painajaisen ahdistama mies, joka kiljaisee unissaan; "herra d'Artagnan!"
"Hän itse, herra Bernouin."
"Mikä teidät tänne tuo?"
"Tuon tietoja herra Mazarinilta, ja kaikkein vereksimpiä."
"Miten on hänen käynyt?"
"Hän jakselee kuten te ja minä."
"Hänelle ei ole siis tapahtunut mitään ikävää?"
"Ei ollenkaan. Hän vain tunsi tarvista tehdä pikku retkeilyn Ile-de-Francen tienoille ja pyysi saattajikseen meitä, kreivi de la Fèreä, herra du Vallonia ja minua. Hänen hartaina palvelijoinaan emme voineet kieltäytyä pyynnöstä. Lähdimme matkalle eilen illalla, ja nyt olen tässä."
"Ja nyt olette tässä!"