"Mikä niin?"
"Ja se on kaikkein tärkein."
"Suostumus rauhansopimukseen?"
"Niin."
"Sehän on turhaa, kun huomenna allekirjoitan itse sopimuskirjan."
"Luulen voivani vakuuttaa teidän majesteetillenne", sanoi d'Artagnan, "että jos teidän majesteettinne ei tänään kirjallisesti vahvista suostumustaan, siihen ei tule tilaisuutta myöhemmällä. Suvaitkaa siis, minä pyydän, merkitä tämän lauselman alle, jonka näette olevan kauttaaltaan herra Mazarinin käsialaa:
"'Suostun vahvistamaan pariisilaisten esittämän sopimuksen!'"
Anna oli ahdistettu umpikujaan, hän ei päässyt peräytymään, hän kirjoitti. Mutta tuskin oli hän piirtänyt nimensä, kun korskeus kuohahti valloilleen hänen sielussaan kuin myrsky, ja hän puhkesi itkuun.
D'Artagnan hätkähti nähdessään nuo kyyneleet. Siihen aikaan kuningattaret itkivät kuin tavalliset naiset.
Gascognelainen pudisti päätänsä. Kuninkaalliset kyyneleet tuntuivat kirvelevän hänen sydäntään.